Suloinentuho

Minulla on tapaaminen lääkärin kanssa huomenna. Kuullaan tuloksia. Toivottavasti ei ole mitään. Minusta tuntuu ettei ole voimia. Olen miettinyt paljon mutta en löytänyt merkityksen elämlleni. Ei mitään taisteltavaa elämäni puolesta... Tunnen vain surua. ---------- Kävin lääkärissä ja oli pettymys kuulla tuloksesta. Loput tulokset odotetaan. En jaksa huonoista uutisia. Ole kiltti ja tule hyvät uutisia! Kysyin, että miksen saanut kutsun lääkärille viime vuonna ja leukani putosi lattialle kun lääkäri vastasi ettei ole kiireellinen asia. Surettaa kun aina minun kohdallani on käynyt ja jatkuvasti. Ihan kuin minun terveyteni ole tärkeää. Lääkärin tapaamisen jälkeen käyntiin kaupoissa. Tuntui oudolta käydä Jyskissä kun nuorena kävin useita kertoja. Nykyään minusta tuntuu, että siellä on niin täynnä tavaroita. Tykkäsin enemmän vanhasta Jyskistä. Niin mentiin sitten mummolaan, koska Bella koirani meni etupenkille istumaan ja ei suostunut pois sieltä joten sanoin että lähdetään mummolaan. Halusi...

Minusta tuntuu, että masennus on pahentunut ja itken unessa jokapäiviä. Aamuisin tyyny märällä itkun takia. Viime viikolla menin mummolaan koirani Bellan kanssa. Muutamia yötä oltiin siellä, mutta tarkoituksena oli olla viikko. Oli stressaavaa olla siellä siskon takia. Välinpitämättömyys ja ei huomioida muita. Syötiin kakkua. Yllätyin ettei apteekissa myydä se koirien korvien huuhtelu ja eikä ole vastaavaa tuotteita. Kyllä ärsytti. Lähdön kämpälle jälkeen ostin täälläpäin, jatkossa ostan täällä kun ei voi tietää myydäänkö Sotkamossa ja Vuokatissa. Sunnuntaina äitini yhtäkkiä sanoi, että kerää tavaroita ja lähde pois. Sehän tarkoittaa että minun pitäisi lähteä pois. Kysyin ja varmistin, että et halua minun jäävänsä niin tuli hiljaisuutta ja tvstä kuului hiihtokilpailua. Hiton hiihtokilpailuja. Sukulainen hiihtokilpailussa. " En tiedä " vastasi. Olen aina harmittanut, että minulla on tuollainen äiti. Haluaisin, että äitini kannustaisi ja tukisi minua, mutta ei, ei missään tapau...

Koko ajan olin ajatellut kirjoittaa tänne, mutta en vain saanut tehtyä. Ehkä helpottaa kun minulla olisi lukijoita/seuraajia. Eihän kukaan halua lukea jossa on paljon virheitä kirjoituksia jota häpeän kovasti eli viittomakielen takia. Olen näkymätön ja en jää kenenkään mieleen siksi minut on helppo unohtaa. On ollut hirveästi huolia koirastani. Stressiä kelasta. Mietin, että maksanko lääkkeen tällä kertaa tai jätänkö ostamatta, koska kela ei maksa vaikka tarvitsen sitä lääkkeen. Asumistuki pienentynyt ja vuokra nousi. Koirani ja minä menimme mummolaan jouluna. Palasimme takaisin kämpälle 6.1. koska tunsin kuinka he halusivat minun poistuvan sieltä. Vain isäni ei halua minun ja koiran lähtevän pois. Koirani hymy levisi kun näki miten äitini kantoi kinkku jääkaapista pöydälle😂 Hauska näky🥹☺️ Surettaa etten ottanut kuvan, koska kännykkä oli olohuoneessa. Pitää kantaa kännykkäni koko ajan. On ollut paljon suruja ja olen itkenyt todella hyvin paljon päivittäin. En tiedä mitä tekisin kun ...

Otetaan kerrallaan päivässä ja tehdään asioita missä koirani rakastaa ja tykkää... En tiedä pärjäänkö minä kun joku päivä avaan kämpän oven ja ei tule vastaan kuin siinä on vain minä, yksin. En usko, että pärjään.

Kun on itse masentunut ja yrittää saada muita onnelliseksi, mutta kukaan ei tee sinut onnelliseksi. Saada muita nauramaan ja taas toisinpäin he eivät saa sinut. Välität muista ja he eivät välitä sinusta. Kuuntelet ja autat muita, mutta eivät he sinua. Se saa sinut tuntemaan itsesi arvottomaksi. Niin turhauttavaa kun et saa takaisin mitään. Ensi viikolla on ystävänpäivä ja sinkkuna oon. En ole koskaan ollut treffeillä, saanut ruusuja ja kaikkea muuta ihanaa. Haluaisin olla rakastettu ja välitetty. Ilmeisesti kukaan ei tule olemaan ja rakastaa minua... Mieluiten näyttää välittäminen ja rakastaa. Vihaan elämääni. Joo masennus pahentunut nyt. Itken sängyssä. Itken kunnes nukahdan.

Sain tuloksia magneettitutkimuksesta ja ei kuulemma löytänyt mitään, mutta löytyi jotain mitä viimeiset toiset tutkimuksista ei löytynyt. Vähän hämmentävää. Sain diagnoosin eli vaikea-asteinen masennus ilman psykoottisia oireita. Aloitin eilen masennuslääkkeen syömisen. Huimasi. Luin että voi vaikeuttaa keskittyä mihinkään, minullahan on jo vaikeuksia keskittyä. En kaipaa mitään ongelmia enempää. Sairausloma jatkuu...

Tuli vastaan facebookin vanhoja päivitykset. Kirjoitin siis itse. Kirjoitin 24.9.2012 "Yksinäisyys Neljän seinien sisällä Huudat kovemmin Hakkaat seinää Mutta kukaan ei kuule Sinun kasvosi on surullinen Mutta nostat hymy-naamion kasvoille Jotta kukaan ei tajuaa todellisuutesi tunteesi Sen naamion taakse kyynel valuu Lyöt itseää mustelmiaksi Mutta ketää ei kiinnosta mistä ne ovat tulleet. Tunnet vain että neljän seinät kaatuvat sinun päälle Ei kukaan tule auttamaan ja pitämään seinän pystyssä Sillä olet rakentanut ympärilläsi korkeita Jotta kukaan ei satuttaisi sinua Ei enää koskaan."

Saanko koskaan olemaan onnellinen? Uskaltaako toivoa sitä? Saanko koskaan tuntemaan olevani rakastettu? Saanko koskaan tuntemaan, että minusta huolehditaan? Saanko koskaan toteuttaa unelmiaan? Päättyykö yksinäisyyttäni koskaan? Saanko koskaan tuntemaan, että minut kaivataan ja ikävöidään? Loppuuko koskaan, että uppoan syvemmille alaspäin suuntaan? Tuleeko pelastamaan minut koskaan? Olen itkenyt päivittäin nukkuessaan ja hereillä ollessaan... Tämä ei lopu koskaan. Onneton olen. Erittäin onneton. Masentunut. Hymytön. Todella   hyvin   onneton. Ei   rakastettu. Merkityksetön elämään. Koko ajan löydän syytä tehdä sitä, enkä ole löytänyt syytä miksi eläisin.

Juhannuksena minulla oli vaikeaa ja masentavaa. Juhannusaattona laitoin grillikasviksia ja vegaanimakkaroita. Juhannuksena tein varhaisperunoita ja sipulinipput sekä voita. Olihan hyvää kun tein eka kertaa (muttei seuraavana päivänä maistu hyvältä kun jotenkin maku hävinnyt). Ei tunnu mukavalta syödä yksin minun tekemäni ruuat... Yksikään kavereita ei ole ottanut yhteyttä minuun jo yli 1 kk. Haluaisin nähdä, että kuinka pitkään menee etten ota yhteyttä heihin. Edelleen en ota, koska olen kyllästynyt olemaan se joka ottaa. Olen huomannut, että minulla on ollut yksipuoleiset ystävyydet koko elämässäni. Siihen olen kyllästynyt. Eihän heitä voi sanoa ystäviksi ja kaveriksi. Olen kyllästynyt siihen, ettei minut esitellä omia kavereille ja olen huomannut, että moni esittävät kavereita toisilleen ja taas minut ei. Jään ulkopuolelle ja ihan kuin olisin ventovieras kavereilleni.  Olenko niin epämiellyttävää ja noloa ettei kehtaa esitellä minut heille? Johtuuko kuulovammastani ja viittomakie...

Viikon sitten kävin verikokeessa ja sen jälkeen kävin kaupoissa. Yhdessä kaupassa kuului musiikkia ja soi Behm "Hei rakas" biisiä. Meinasin romahtaa kun kuulin sen laulun ja jouduin pidellä itkut kurkussa. Koska tuli mieleen ensirakkaudestani... Verikoe tuli ja oli virhe googlata, koska luki jotain mikä lisäsi ahdistusta ja stressiä. Huomenna minulla on aika lääkärille. Olen niin väsynyt aivosumuihin ja väsymykseen sekä voimaton oloon. Koko ajan odotan viestejä ja kuulla ensirakkaudestani, muttei ottanut yhteyttä... Ilmeisesti on parempi elää ilmaa minua.... Niinkin muutkin elävät ilmaa minua. Olen niin täysin yksin... Tuntuu niin hyvin pahalta...

Tällä viikolla menen verikokeeseen ja ensi viikolla minulla on tapaaminen lääkärin kanssa. Toivottavasti että kyseessä on vain tulehdusta... Kauheaa stressaavaa... Olen niin väsynyt kipuihin. .... Olen ollut koirani kanssa, mutta kaipaan myös ihmisen läsnäolo ja keskustelua. Tehdään yhdessä jotain. Kaikki vaan hokevat olevansa siivoamassa, tiskaamassa yms, ilmeisesti ettei tarvitse tai halua jutella minun kanssani. Minusta tuntuu niin pahalta. Jos ei kuulisi minusta tai laittanut stooreille mitään viikkoihin niin kukaan ei ota yhteydessä minuun kysyäkseen, että olenko kunnossa tai jotain kun ei kuullut minusta mitään. Arvostaisin oikeasti jos joku kysyy. Ketään ei liikuta. Näemmä en ole tärkeää kenellekään kuin koiralleni. Masennus on niin vaikeaa sekä ahdistaa ja ajattelen sitä koko ajan, mutta en voi tehdä sitä. Olen niin kyllästynyt tuntemaan etten ole kenenkään se ensimmäinen vaihtoehto, eikä viimeisessä. Tuntuu niin pahalta ja hämmentävää kun joku mies kysyi onko minun Facebook pr...

Ihmiset tulevat ja menevät, vaikka yritän olla aito, mukava ja auttavainen, mutta sekään ei riitä. Monet ovat sanoneet, että minulla on hyväsydäminen ja ihanaa yms, mutta silti hylkäsivät minut. Mikä minussa on vikaa? Sen olen aina ihmetellyt. Minkä takia? Kuulovammani takia? Olenko niin arvoton? Uskaltaako tutustua ihmisiin ollenkaan? Hyväksyykö kukaan minut tällaisena? Edes yksikin. En ikinä riitä kenellekään. Se on saanut tuntumaan, että elän elämää on turhaa. Siis miksi kitua elää elämää... Masennus ja ahdistus on pahentunut vuodessa ja vieläpä paniikkia. Itkenyt paljon. Satuttanut itsensä. Jumalia ei taida olemassa... En koskaan ollut uskovainen, mutta olen rukoillut ja pyytänyt todistaa, että on olemassa mutta näemmä ei.

Lähes vuosi sitten exäni hylkäsi minut toisen takia. Sen jälkeen minusta on tullut niin hyvin yksinäinen. Yksinäisempi. Ihan kuin ettei minua olemassa. Minulla on ollut todella hyvin ja edelleen raskasta vaikeaa kun hän on suurin osa elämääni. Ilmaa häntä etten tunne, että olen olemassa. Haluan niin kovasti, että palaamme yhteen takaisin. En toivu erosta ikinä. Aina tuntenut ettei kukaan halua olla minun kanssani tekemisissä tai mitä vaan. Äiti oli sanonut pari kertaa, haluavansa laittaa minut lastenkotiin, koska ei pärjää minun kanssani. Isäni ei suostu siihen. Ei ihme, että se vahvistanut ajatukseni ja tunteeni. Jättämisen jälkeen minulla on ollut paljon terveysongelmia ja kipuja. Johtuuko masennuksesta ja suru sekä särkynyt sydämestäni? Joudun tutkimukseen ja minua harmittaa niin älyttömästi exän takia... Masennus on pahentunut, mutta en näytä kenellekään. Viiltelin muutaman kk sitten jossa lukee failed eli epäonnistunut, olenhan epäonnistunut.

Tällä viikolla minulla oli syntymäpäivää. Se oli masentavaa päivä, koska laukkasi kaikkea huonoja muistoja synttäreihin liittyviä. Vietin yksin koirani kanssa. Itkin ja olin niin hyvin tunteellinen sekä masentunut. Mieli maassa. Onneksi on rakas koira, mutta kaipasin seuraa tärkeä ihmisen kanssa. Kunpa joku antaisi minulle ihanaa ja mahtavaa syntymäpäivänä, että edes vähän piristää eli on jotain hyvää muistoja ja kokemuksia synttärinä. Ei yksikään kuurot onnitellut. Ei yllätä yhtikäs mitään. En enää jaksa yrittää pitää yhteyttä heihin. Vain pari huonokuuloiset onnittelivat. Serkutkaan eivät. Turhauttavaa, että onnittelin niin monille ja taas en saanut vastakaikua miksikään. Taidanpa luovuttaa kokonaan. Tuntuu niin pahalta, että koko elämässäni minut syrjintää. Olen siihen hyvin väsynyt. Kaipaan sitä oikeaa minulle rakkautta ja läheisyyttä.. En taida pystyä seurustelemaan kenenkään kanssa.

Tämän kuun alussa otin septumin jonka olin haaveillut hyvin kauan. Olisiko 2006v kun näin eka kerta Audrey Kitching. Paras ja parempi scenen aikakausi. My Chemical Romancen Black Paradise. Pesukarhun raitoja yms. Silloin kun kuuntelin Panic! At the discoa ja näin bändin laulajan kuvia missä oli sen exä Audreyn. Hänellä oli septum. Aivan ihanat hiukset. Myös se kuuluisan pinkki hiukset. Harmittaa hirveästi, että olen allerginen hiusväreille. Fanitin ja ihailin häntä. Harmittaa, että hän vetäytyi somesta muutamia vuosia sitten sen kohun takia. Eihän ole oikein miten kohteli assistenttia, mutta silti. Olisi voinut jatkaa somessa. Mitähän hän tekee nykyään yms. Toivottavasti voi hyvin. Kuulisi hänestä edes jotain. Igssa HannaBethiä seuraan edelleen. ... Elämä on hyvin arvokkain, mutta minusta tuntuu, että elämäni on arvoton. Erittäin hyvin arvoton. Tunnen olevani näkymätön ja tuntenut useita kertoja etten oikeasti olemassa. Jotenkin kaikki on vain unta. Vain rakasta...

Monesti olen huomannut, että haluaisin jutella ja nähdä, muttei ole ketään jonka voisin pyytää. Ei ole ketään jonka voisin kutsua. Ei todellakaan. Se tunne vahvistaa miten minulle kommentoida esim naistenhuone-ryhmässä ja somessa, siitä etten ole toivottu sekä tervetullut tänne maailmalle. Miten ihmiset osaavat näin vitun julmia. Se naistenhuone-ryhmässä ei saisi olla eri mieltä jos näin on niin hyökätään kommentoijalle isolla porukalla vaikka sanovat, että pitää hyväksyä jos toisella on eri mielipiteitä. Mikä tekopyhiä ovatkaan. Kestän ja hyväksyn jos toisella on eri mielipiteitä.

Ei yksikään ole sanonut minulle noin. Koskaan. Ilmeisesti en ole rakastettavaa ja ei ole syytä pitää minut kiinni... Ehkä kelpaan vain panoille, narkkareille ja alkoholismille. He haluaisivat minun olevan patsas ja robotti. Ja he eivät kelpaa minulle. Vain yksi kelpaa ja haluan... Hyvin surullista, ettei hän halua minua. Häpeää minun olemassaoloni.  Kunpa pelkäisi minun menettämisen. Kunpa pitäisi minut rakas ja tärkeä. Harkitsen tosissani häipyä kokonaan. Ei yksikään huomaisi jos kadottaisin tai poissa. Ei yksikään ikävöisi tai kaipaisi sekä ajattelisi minua. Kaikille olisi helpompaa jos en olisi olemassa... Oon menettänyt monta unelmia ja mahdollisuuksia. Löydän koko ajan hyviä syitä miksi tekisin itsarin.

Miettinyt paljon, että rakastiko sekä onko yksikään koskaan rakastanut minua ja välittäneet minusta? Haluaisin uskoa, että rakastaa ja välittää, mutta niin monet ovat satuttaneet minut pahasti niin usko on mennyt. On niin hyvin erittäin vaikeaa uskoa jos joku sanoo, että olen tärkeä ja rakas. On kamalaa kuolla ja uskoen ettei rakastamani rakastanut ja välittänyt minusta oikeasti. Olen vain vitsi. Olenko joku leikkikalu, että voi heittää ja sitten kun haluaa leikkiä sen kanssa? Tai pureskella luun silloin tällöin. Minut on helppo unohtaa. Juuri sen takia vaihdoin muutamia somen nimi ForgottenGirl En aio vaihtaa tämän blogin ja instagramin nimi. You deserve the love you give, the dreams in your heart, and the life you always wanted. -Mark Anthony

Eron jälkeen en oikeastaan saa nukuttua hyvin... Ilmaa häntä olen niin hukassa. Turvaton olo, yksinäisyys, masennus ja ahdistusta. Hylätty ja kelpaamaton. Viallinen. Häpäisty. Rikkinäinen. Kirotettu. Koen, että elämäni menee pelkästään alaspäin. Aloitin syömään masennuslääkkeen. Voxra kuulemma piristää, mutta olen lukenut, että monet ovat joutuneet ottamaan lääkkeen joka auttaa nukahtamaan. Ja taas minä en halua, koska jos koirallani on joku hätä. Myöskään tokkurainen olo aamuisin kun olen joskus syönyt sitä hyvin kauan sitten. Sitä en halua kokea uudestaan. Eikö se hidastaa aineenvaihdunnan, että saa paino nousemaan? Kuulemma voxra saa pudottamaan muutaman kiloa, mutta koen se lisäävän ruokahalua. Kunpa veisi ruokahalua minulta. Putoaisi noin 10kg ja sitten ok. Eli noin 55kg. Katsotaan miten näin menee. No minähän olen syönyt sitä 10pvää niin se alkaa vaikuttaa vasta 2vkosta kuukauteen. Saa nähdä miten minun kohdallani. Toivotaan, ettei tule sivuvaikutuksia. Jos tulee niin se on siinä...

Minkä takia minä ansaitsen ne paskat niskalleni jatkuvasti? Autoin monia ihmisiä niin paljon. Olen aina yrittänyt olemaan hyvä ihminen. Miksi minun pitää kärsiä, enkö ole kärsinyt jo tarpeeksi... Jopa vuosia... Minulta vietiin kaikki minun unelmat ja rakastamani. Minut käytettiin hyväksi useita kertoja, en tule kertomaan tarkemmin missä asioissa. Mikä minulla on jäljellä? Jatkuvasti terveysongelmat uupumaan. Mistä minua oikeastaan rangaistaan? Elämästäni? Minkä takia taistelen edelleen kun ei ole mitään jäljellä...