Yksinäisyys

Viime viikko sitten oli yksinäinen-teema. Olin ajatellut kirjoittaa asiasta minun instagramissa, mutta eihän ketään oikeastaan kiinnostaa mitä minulla on sanottavaa tai mitä minulle kuuluu.

Tai jos joku kysyy kuulumisiani ja kerron asiasta niin ei sittenkään jutella enempää vaan loppuu samantien. Että onpa sitten turhaa avautua sille. Luettu mutteivät vastaa niin viikon päästä poistan viestini. Niin turhauttavaa avautua tai yrittää jutella kenellekään.

Monet eivät ymmärrä, että yksinäisyys vaikuttaa myös paljon henkiseen ja fyysiseen. Kipuja. On minulle vaikuttanut suomenkieleen ja muistiin, koska en oikeastaan juttele kenenkään kanssa. Välillä puhun koiralleni. Välillä en muista sanoja koska pitkään aikaan en kirjoitellut pitkään aikaan niin juuri sen takia kirjoitan blogiin. Katson sarjoja ja leffoja uudestaan ja uudestaan. Olen yksinäinen - tahtomatta. Olen erittäin hyvin äärimmäisen yksinäinen. Vain Bella-koirani kanssa käyn lenkillä ja leikkiä. Ei yksinäisenä minua huvita käydä keskustassa kun ei kiinnosta.

Minulla ei oikeastaan ole ketään jolle puhua ja viettää sekä pitää hauskaa yhdessä.

Monet ovat valittaneet olevansa erakko tai yksinäinen, mutta koko ajan tapaavat kavereita, perheitä, juttelevat toisten kanssa, kaverit asuvat lähellä yms, mutta kun kerroin asiastani etten nähnyt kavereita niin monta vuotta niin he menivät hiljaiseksi. Monet säälittävät siitä, että olen yksinäinen ja ulkopuolinen, mutta silti en mahdu heidän mukaan. En ilmeisesti ole tervetullut mihinkään. Kuulen toistuvasti, että kuinka olen hyvin yksinäinen jo pienestä asti.

Monet ovat sanoneet haluavansa nähdä minut ja viettää aikaa kanssani, mutta kun olen tulossa sinne niin ei heille sittenkään sopineet sitä tätä syitä. Tai ehdotan, tulisin muutamia yöksi tai viikoksi niin sekään ei sovi.

Onko nuo selitykset etteivät oikeastaan halua nähdä ja viettää aikaa kanssani?

Onko heillä parempaa tekemisiä kuin viettää kanssasni?

Onko nuo sanomia onkin vain sanoja josta sanotaan mikä sylkee omasta suusta? Onko nuo vain sanoja joista eivät tarkoittaneet oikeasti?

Jos joku on tulossa tännepäin niin yritän siirtää tapaamiset seuraavalle viikolle, mikseivät he tekisi samaa minun kohdalla tai ottaisi minut mukaan? Olenko niin nolo? Häpeävätkö minut? Haluavatko pitää minut piilossa?

Olenko niin epämiellyttävää ettei kehtaisi esitellä minut muille? Olenko niin kuvottavaa katsottavaa tai läsnäoloa? He ovat sanoneet, että olen hauskaa ja mukavaa, mutta silti...

En oikeastaan taida olla heidän ystävä. Olen vain tuttu. Monet ovat kysyneet "ai kuka hän onkaan". Olenko oikeasti olemassa? Aika usein tuntenut etten ole oikeastaan olemassa koska niin monet ovat unohtaneet ja hylänneet minut. Eivät kaivanneet ja ikävöinyt.

En enää osaa tutustua tai uskalla ihmisiin. Monet eivät viitsi nähdä vaivaa.

Monet ovat käyttäneet kiltteyteni ja ystävyyteeni hyväksi. Hylkäävät sitten kun eivät saa haluamansa minulta.

Haluaisin olla heille pelkästään hyvää...

Eivätkö halua minulle mitään hyvää?

Eivätkö halua pitää minut heidän elämässänne? Olenko niin arvoton kaikille? 

Haluan olla sen arvoinen, mutten ilmeisesti kenenkään arvoiseksi. 

Olen antanut itseni henkisesti ja fyysisesti ihmisille jotka satuttavat minua.

Teinistä asti olen auttanut ja kuunnellut toisten ongelmia ja kiittäneet siitä, että olen hyvä kuuntelija sekä ystävä, mutta kun toisinpäin niin en saa kumpikaan.

Onneksi minulla on Bella-koira ja ilmaa sitä olisin vain sisällä monta viikkoja, mutta myös oikeasti kaipaan ihmisiä ja aitoja läsnäoloa. Läheisyyttä ja kosketusta. Syvällisiä keskustelua. Rakkautta. Välittäminen. Kaikkea.

Löysin sen oikean joka haluaisin elää loppuelämäni kanssa, mutta joku toinen minulta viettiin. Kaikki minun unelmat viety.

Minun unelmat minulta varastettiin.

Jos näen rakkauskohtauksia tv:ssä tai elokuvissa niin kelaan eteenpäille tai vaihdan kanava. Koska koen etten ansaitse rakkautta. Tulen hyvin masentunut jos katson ne kohtauksia.

Eron jälkeen itsetuntoni on mennyt takaisin siihen kohtaan, pahimpaan suuntaan. Vihaan itsessäni niin paljon etten näe mitään hyvää tai rakastavaa itsessäni. Vihaan ulkonäköäni, kehoani, kuulovammani eli oikeastaan kaikki minussa. Kuulovammani pilaa kaikkea. Satutin sekä satutan itseäni ja sillä rankaisen itseäni. Itsetuhoisia ajatuksia on tullut takaisin.

Jo pitkään unessani näen erilaisia vaihtoehtoja.. En halua kirjoittaa sen sanan. Itken unessa. Itken herättyäni.

Ennen tykkäsin ottaa kuvia itsestäni, mutta nykyään näen vain vikoja itsessäni ettei niitä voi julkistaa. Olen tehnyt muutamia tiktok-videoita ja saanut tykkäykset ja seuraajia, mutten tunne iloisuuttani ja innokkuuttani. Olen ihan hukassa ja tunnen olevani menettänyt itsestäni. Aina vain yhden ihminen saa minut tuntemaan jotain, mutta hylkäsi minut.

Ennen tykkäsin laulamista mutten laulanut teini-iän jälkeen. Pitkästä aikaa lauloin ja ajattelin laittaa tiktokiin mutten sitten kun huomasin, että lauluni on niin ruostunut. Niin hirvittävää kuunneltavaa.

Onko minulla enää syytä elää täällä maailmassa?

Haluaisin uskoa että on.

Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa.