Always i'm yours
Olipa kerran nuori aikuinen neiti, joka ei koskaan uskonut voivan rakastua, koska ei ole koskaan kokenut se tunne.
Näin kundin ja yhtäkkiä tunsin, että minuun iski salamoita ja aika pysähtyi sekä melut poissa ja vain hiljaisuutta. Sydämeni hakkasi nopeimmin. Ajatuksessani sanoi, että hänestä tulee minun aviomiehekseni. Kundi ei tehnyt mitään muutakun vitsaili.
Ei tiennyt koko minun olemassani ja eikä tiennyt, että jäin tuijoittamaan häntä. Olin hänelle näkymätön.
Samalla miettien, että mikä tämä tunne oikein on.
Ajattelin, että kunpa hän tietäisi ja kiinnostuisi minusta.
Aina tuntenut etten saa tai minulla olisi oikeutta rakastua kenenkään.
Koska niin monet ovat satuttaneet ja hyläneet minut. En ole koskaan halunnut olevani se salaisuus ystävä tai mitä tahansa vaan.
Vasta kundi huomasi minut kevään juhlan ennen toisen vuonna opiskelun. Ollaan yhdessä ja eronneet yms.
Kun emme ollut yhdessä muutama vuotta, yritin innostua muista sekä kokea se tunne, mutta en kertakaan tuntenut. Masennuin pahasti. Muutamia kundit olivat kiinnostuneet minusta, mutta tunsin tekeväni väärin vaikka emme yhdessä silloin. Aina tuntenut etten voi tehdä niin ja teen väärin, rakastamani ei ole siinä. En nähnyt muita kuin rakastamani.
Kundit sanoivat: näkee, että sydämeni on varattu.
Ainahan se on varattuna, rakastamalleni. <3
Olin rakastunut rakastamaani.. Olen edelleen rakastunut. Olen rakastnut vain kerran, vain yhteen ihmiseen. Se sattuu kovasti, jos emme yhdessä.. Haluan olla ainoastaan hänen kanssa, asua yhdessä, naimisiin ja perustaa perheen yms.
En pysty olemaan kenenkään kanssa.. Jos en voi olla hänen kanssa, niin mieluimmin olevani yksin kuin jonkun muun kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti